Talvinen tammikuu

Tammikuu on ihan kohta puolessa välissä. Talvi on melkeinpä kauneimmillaan. On lunta ja nyt onneksi vain pientä pakkasta. Tulee mieleen lapsuuden talvet. Asuimme kerrostalossa ja lapsia oli paljon. Pojat ja tytöt suurena ryhmänä talon pihalla. Paljon lunta ja punaisia poskia. Lumet oli kasattu suuriksi vuoriksi ja ne loivat mitä hulppeimmat leikkimahdollisuudet. Kuka oli milloinkin kukkulankuningas, oli linnoja ja lumiukkoja piha väärällään. Lisäksi pihassamme oli kiva rinne, aika pitkäkin, jota pitkin laskettiin mäkeä, kuka muovipussilla, toinen pulkalla, liukurilla tai Stigalla. Stiga oli kova juttu. Jarrukahvat ja kaikki. Minisukset eli minarit olivat myös hot. Ulkona oltiin nukkumaanmenoon asti ja pimeys toi leikkeihin vain uutta jännitystä. Miulla oli mukava lapsuus ja paljon kavereita. Tultiin kaikki hyvin toimeen, isot ja pienet keskenään. Harmitti kovasti, kun piti kesken leikin lähteä syömään tai vessaan. Joskus leikit jäivät yöksi kesken ja seuraavana päivänä jatkettiin siitä mihin oltiin illalla jääty. Voi niitä aikoja ja sitä lapsen riemua.

Ulkona on nyt todella upeaa. Puut ja kaikki mahdollinen on taas kuin kuorrutettu sokerilla. Jopa tuulikellon narukin on kuin valkoista pörrölankaa. Luonto tarjoaa nyt parastaan. Harmi, kun täytyy upeat päivät istua töissä. Onneksi miulla on suuret ikkunat edessäni joka päivä ja näen luonnon. Iltaisin on vielä niin pimeää, etten pääse nauttimaan valon annista enää kotona, mutta viikonloppuna sitten. Tässä kohtaa kaipaan koiria tosi paljon. Enää en uskalla kulkea iltaisin luonnossa pelkän tasku- tai otsalampun valossa yksin, kun täällä on nähty susiakin. Ilves asustelee tuossa lähimetsässä ja pitää iltaisin elämäänsä pimeässä illassa. Ääni on kamala vaikka eläin on niin kaunis. Luulin sitä joskus naapurin punaiseksi kissaksi, kun ilves pienempänä hyppi pellolla. Tarkemmin seurattuani huomasin sen olevankin ilveksen pentu. Se on arka, mutta näyttäytyy silloin tällöin. Viime talvena se oli tappanut jäniksen postilaatikkomme luona. Jäljet olivat kamalat. Onneksi uusi lumi peitti ne pian. Ennen miulla oli erittäin suojelevainen Muska-Rottweiler turvanani, mutta ei enää. Vilho-Vihikoira pelkäsi varmasti sisimmässään enemmän kuin mie, mutta turvautui myös Muskaan ja sen urheuteen. Syksyllä sienimetsässäkin vähän pelotti...

Päivän pitenemisen alkaa jo huomata. Se tuo uutta virtaa ja mukanaan haaveita tulevasta keväästä. Ollaan pakerreltu autotalliin tulevan askarteluhuoneeni parissa nyt pari viikonloppua. Seinät on maalattu ja kohta saadaan kattolevyt laitettua. Sitten joku kiva muovimatto lattiaan ja kalustamaan. Siirrämme vanhat vierashuoneen kaapistot sinne ja ostamme uudet sisälle. Saan kaappeihin kaikki askartelumatskuni sekä muutakin "varastoitavaa". Ikkuna on pellolle päin ja voin ihastella luontoa työskennellessäni. Ikkunan eteen tulee suuri työpöytä, jonka toisessa päässä voin työstää savea. Kaipaan sitä kovasti ja päässä on paljon ihania ideoita. Keramiikan teko vain on niin ihanaa. No, askartelu ja väkertely yleensäkin on. Se on täysin oma maailmansa ja on pelastanut monesti miun päivän. Onnekseni saan ihan oman tilan jonne levittäytyä tavaroineni. Nykyinen huone on käynyt auttamattomasti liian pieneksi, koska kaappitilaa on niin vähän. Kohta helpottaa :D

Joulun tienoilla oli tosi ihanaa saada nähdä, vaikka pienen hetkenkin, ihania kummilapsiani. Miulla on Hyvinkäällä 10-vuotias Santtu-poika, Riihimäellä pian 8-vuotias Viveka-neitonen ja Imatralla kohta 3,5-vuotias Teea-tyttönen. Vivekaa ja Santtua näin heillä kylässä käydessäni ja tuli niin hyvä mieli. Lapset ovat ihania ja saavat hymyn kasvoille herkästi. Kohta pitäisi taas mennä Imatrallekin, joten pääsen sitten myös Teean luo. Kun ei itsellä ole omia lapsia, ovat kummilapset kyllä tosi tärkeitä. Harmittaa vain välimatkat ja harvat tapaamiset. Viveka on ainut, jota näen useammin kuin muita. Aikaa on aina liian vähän (..."kaikilla on kiire - ei minnekään"...). Imatrallakin tulee käytyä niin harvoin, kun äiti on useammin nyt meillä. Tosin Teea ja hänen Päivi-äitinsä viettivät kyllä mukavan pienen loman viime kesänä meillä. Ei ollut kiire mihinkään - sai vain nauttia ihanasta yhdessäolosta. Ja Päivin sisko Heinikin tuli pienen Petu-koiransa kanssa. Voi voi, kunpa pian olisi kesä :D

Tässä vähän askarteluakin... Tein tämän osanotto-kortin, kun eräs työntekijämme menetti juuri puolisonsa. :(

Ja tämä lahtee kummitädin synttäreiden kunniaksi Hesaan.

Ja tähän loppuun kuva tästä hurmaavasta Ladysta... Isä sanoi, että kuvassa taitaakin olla huumekoira-Muska. Voitte kuvan perusteella varmasti arvata ikäväni suuruuden... "Oletkos kaatunut pulkkamäessä, keveri? Lumi on mukavaa - tule sinäkin mukaan!" Kuva on ollut esillä ihan alkupostauksessa, mutta on edelleen niin ihana, että halusin sen tähän uudelleen...

Lumista ja kaunista loppu viikkoa kaikille,

SeriL