Sain kerättyä voimia ja intoa ja avasin pitkästä aikaa läppärin. Kaikki on vaatinut suuria ponnisteluja ja tämä tuntuikin nyt tosi vaikealta. Aika on mennyt niin kiivasta vauhtia, ettei enää oikein tiedä mistä aloittaa. Ensiksi kerron kuitenkin, että nämä viehättävät metsätontut ovat myynnissä Lopen Savi-Heinä Puodissa. Suska ja Hapi ovat väsäilleet kaikkea ihanaa taas syksyn ja lähestyvän talven ja joulun kunniaksi.
Nyt ei tule kuvakavalkaadia vaan lyhyt referaatio, miksi olen ollut niin hiljaa. Kiitän vielä alkuun kaikkia minua muistaneita, kun tuo neljäkymmentä kierähti mittariin. Siis SUURET KIITOKSET. Ja kiitos myös juhliin osallistuneille, teitte päivästäni osaltanne ikimuistoisen. :D
Juhlien hässäkkä vei siis aikamoisesti aikaa siinä ennen lokakuun puolta väliä. Kaikki onnistui. Lisäksi tosiaan muutettiin se äiti tänne Lopelle myös asumaan ja uuden asunnon järjestely vei myös aikaa. Äiti itse ei jaksanut auttaa joten mie ainoana lapsena puuhastelin siellä työpäivien jälkeen vielä pitkät tovit ja sitten tulin kotiin milloin ok, milloin rättiväsyneenä. Askartelin siinä välissä ja ompelin uudella ompelukoneellani kaikenlaista.
Sitten alkoi äidin sairaala kierre. Kunto on ollut yhtä vuoristorataa ja hätä kaiken selviämisestä on ollut todella rasittavaa. Tätä kirjoittaessanikin äiti on sairaalassa, mutta pääsee ilmeisesti huomenna pois. Hätäiset puhelinsoitot aamuisin saivat vähän ylisäikyksi ja tuntui välillä, että eihän siinä sitten mitään...
Ei oikein ole innostanut mikään. Olen tehnyt kyllä paljon kortteja yms. koska olen ottanut tilauksia niistä vastaan ihan siksi, että saisin muuta ajateltavaa. Ja kyllä se on paljon pelastanutkin. En tee tästä vuodatusta tämän enempää, mutta uskon valon kajastukseen ja jos totta puhutaan, joulu kipristelee jo mielessä ja ajatuksissa ja on pujahtanut sisutukseenkin jo jonkin verran. Joka hetki, kun raapaisen tulitikun sytyttääkseni kynttilän, ajattelen, että kaikella on tapana järjestyä - tavalla tai toisella. Valo on nähtävä vaikkei muuta olisikaan kuin se pieni kynttilä.
Haluaisin palata tänne pian näyttämään kaikkea kivaa ja toivokaamme, että se toteutuukin. Joulu lähestyy - ihanaa. Mutta mie otan kaiken nyt päivän kerrallaan...
Pakko laittaa tähän loppuun kevennys: 4-vuotias kummityttöni Teea oli kesällä viikon meillä eikä osannut oikein vielä sanoa R- eikä L-kirjainta. Miulla on ulko-oven vieressä ruokakello jonka päällä on valkoinen enkelipossu. Teea ihastui kelloon, muttei ylettänyt itse soittamaan sitä. Eräs päivä Teea huusi ulkoa meille sisällä istuneille: "Sejiiiiii, tuu kumauttamaan keijoa!" Eli "Seri, tule kumauttamaan kelloa"... Saatiin hyvät naurut :D
Let's hope we'll meet soon again!
SeriL