Kun ei tiedä miten perin olisin...

Sisälläni suorastaan kihelmöi. Kevät puskee pintaan niin, että tekisi mieli raapia. Ajatukset sinkoilevat jo jokaisen auringonsäteen mukana ja lennättävät pitkälle. Mieli on niin avoin, että melkein kuulen ajatusten askeleet ja tulen iloiseksi niistä. Nämä perunanarsissit nostavat päätään valoa kohti ja niissä on huumaava tuoksu. Tuoksu uudesta elämästä ja ihanista unelmista. Unelmista saapuvasta keväästä.

Punapilkullinen kanani on tullut kurkkimaan jo pääsiäistä. Ei vielä - ystäväni - ei ihan vielä. Istu siinä vielä hetkinen rauhassa. Kohta saat tipuja seuraksesi.

Kunhan ensin vietät hetkisen tässä katsellen kuvia ja vaipuen menneen ajan lumoihin, voit lopuksi suudella kokkia, kuten kuvassa kehoitetaan. :D

Alimmassa kuvassa on äitini rippipuvussaan ja kukissaan.

Mahtavatkohan nämä olla pilkkukanan tekosia. Syötävän hyviä ja sen värisiä, että kuitenkin joka kerta sellaisen suuhuni laittaessani harmittaa syödä se. Sydän on suklainen ja ulkonäkö keväinen. Nam!

Siihen se asettui kesää odottelemaan - rautalankainen sudenkorento, kirkkaita helmiä siivissään - lampunvarjostimeen ihmettelemään joko voisi heräillä ja surista tiehensä. Valon houkuttamana se kömpi sormistani valmistuttuaan kohti ikkunaa, mutta takertuikin pellavaiseen pehmeyteen.

Riippakoivunoksat taipuivat kaarelle kauniisti ja koristavat jääkaapinovea. Niiden herkkyys hivelee mieltä, kun oven avaa. Rakkautta vain. :) Oksat ovat symbolina sille, että tässä jääkaapin edessä Veka polvistui ja kosi minuu keväällä -07. Se oli niin kaunis hetki ja vastaus oli myönteinen, etten voinut löytää sydämelleni parempaa paikkaa.

Äiti oli viikonlopun meillä ja lähti tänä aamuna. Ilma oli ihana, vaikka vielä vähän kylmä. Vietimme taas kivan viikonlopun vain kotosalla, saunoen ja lauleskellenkin. Aika vain kului niin nopeasti. Hyvästit ovat aina haikeat mutta tarpeen, että voidaan nähdä taas uudelleen.

Kipristelevän keväistä viikkoa,

SeriL