Kevätväsymystä havaittavissa

Vaati taas yllättävän paljon voimia hiipiä tähän koneen ääreen ja saada sormet toimimaan näppäimillä. Olisin halunnut jo useana päivänä kertoa kaikkea päivien varsilta, mutta töiden jälkeen ei ole jaksanutkaan. Viikonloppuisinkaan ei ole viitsinyt kaivaa läppäriä esille, vaikka monesti se on mielessä ollut. Nyt päätin jaksaa ja tässä ollaan.

Tänään ulko-ovella vastaani tulvahti ensimmäisen kerran sellainen kevään tuoksu. Se on kosteaa ilmaa, vetistyvän lumen tuoksua ja sumua. Ilma on kuin saavillinen höyryävää, hieman jo jäähtynyttä löylyvettä. Lumi on todella märkää ja jo aavistuksen vanhaa ja likaista. Kosteus on saanut lumen lässähtämään valtaviksi massoiksi ja sen hentoinen pöllyävyys on poissa. Pakkaslumi on muuttunut - öö, möykyiksi. Enää se ei pöllyä, se vain litistyy ja litistyy ja sulaa pikkuhiljaa pois. Joskus... ehkä.

Kuvassa on miun pienen pieni "baarikassi". Paikallisessa kuppilassa eräs tutuksi tullut ihminen on tosi ihastunut laukkuuni ja se piti ihan kuvata. Useaan kertaan vielä. Sain kuvan sähköpostiini yllättäen viime lauantaina. Mukava juttu, laittoi hymyilemään :)

Olin lauantaina taas askartelemassa. Rautalangasta syntyi kivoja koristeita. Sudenkorentoja, sydämiä, pupuja, perhosia, kransseja, kukkia... En ole ehtinyt kuvata niitä vielä. Olisi kiva tehdä monta sudenkorentoa tai perhosta ja kiinnittää ne valonauhaan ja ripustaa vaikka terassille. Ja lisäksi sekosin leimasimiin, vaikka olin vannonut itselleni, etten niin tee. Pitäydyn tässä kaikessa mitä nyt jo on, enkä alakaan hankkimaan mitään leimasimia. Toisin kävi. Kunhan pääsen kokeilemaan niitä, niin voi olla, että leimailu vie mennessään...:)

Monilla ihmisillä on ollut "lumivyöryjä" pihoissaan, kun lumet ovat joko pudonneet itsestään katoilta tai sitten ne on pudotettu, kuten meillä nyt. Keittiön ikkunasta ei oikein näe mitään. Pihakeinu, joka syksyllä siirrettiin ikkunan alle seinustan suojiin, on nyt lumen peitossa. Terassin ovistakaan ei enää pääse ulos ja lumikasa on kaiteen kohdalla. On mahdotonta pöllytellä esim. vuodevaatteita kaiteen ulkopuolella... Juha tuli Vekan avuksi perjantaina ja lähti eilisiltana kotiin. Talon katto sekä puuliiteri ovat nyt vapaita valtavista massoista, mutta autotallin katolle miehet eivät menneet. Katto on sen verran jyrkkä, että lumi tulee kyllä alas itsekseen. Eikä siellä olisi ollutkaan turvallista. Kaivinkone joutui töihin, kun miehet siirtelivät kasat pois etupihalta. Ulko-oven edessä oli varmaan 1,5 metrin muuri. Terassin valokate kärsi melkoisia vahinkoja, mutta siinä oli reikiä pari jo ennestäänkin. Nyt se kyllä joudutaan keväällä tai kesällä uusimaan kokonaan. Se vähän harmittaa. Vesi sataa nyt terassille, mutta toivottavasti ei kauan. Toki jäihän katolle vielä sulamista... :/

Olin lenkillä ja orava viihdytti minua puusta. Siksi osoittelen kuvassa puunlatvaan. Se vei käpyjä edestakaisin ja säksätti. Sitä en saanut kuvaan, koska vauhti oli niin kova. Muska inhosi oravia. Se meinasi kerran äidin luona syöksyä keittiön ikkunasta ulos, kun orava hyppeli ikkunan takana ja Muska otti vauhtia ja ryntäsi keittiönpöydälle lyöden pään ikkunaan. Äiti asuu kerrostalossa ekassa kerroksessa, eli pudotus ei olisi ollut korkea mutta pahaa jälkeä muuten olisi tullut. Onneksi se ei ollut vielä täysikasvuinen eikä massaa ollut niin paljon, läpihän se muuten olisi mennyt. Se säikähti, mutta niin kaikki muutkin, orava mukaanlukien. Jälkikäteen asia huvitti ja Muska oppi jotain, murisi ja haukkui niitä sen jälkeen vain lattialta. Mutta kotona se ajoi kaikki oravat puuhun ja yritti päästä itse perässä. Se kipusi vauhtia ottaen pitkälle runkoa pitkin ja mätkähti maahan. Kun se ei päässyt puuhun, se päätti kaataa puun. Se rouhaisi kuusen kuorta vahvoilla leuoillaan ja samalla piti sellaista ihmeellistä "Rottweiler-örinää ja -ulinaa", kuten sitä kutsuin. Kai se olisi jäänyt sitä kaatamaan, jollen olisi komentanut sitä lopettamaan. Kuusimetsä oli aika paha paikka, kun oravia oli niin paljon. Vanhemmiten Muskan viha vähän laantui, kun se tajusi, ettei voinut asialle mitään.

Kuusikko on luonut ihanat ulkoilumaastot miulle ja koirille. Nyt niiden poismenon jälkeen kesti kauan ennenkuin menin metsään uudelleen. Se on ollut kuin satumetsä. Sammalta ja suuria kuusia - ikimetsää. Kuitenkin kuusikko on varjostanut pihaamme pahasti ja kesäaurinko painuu sen taakse aina liian aikaisin. Naapuri kylpee auringossa, kun meidän piha on jo pimeä. Toivoimme aina salaa, että tulisi sellainen myrsky, joka kaataisi kaikki suuret puut. Nyt se "myrsky" sitten tulee. Tosin metsäkoneen muodossa. Kuulin, että yksi naapureistamme on ostanut metsät ja aikoo kaataa ne. Puusto on todella vanhaa ja jo osaksi myös niin huonokuntoista, että kaato on vähän pakollinen. Tunteeni ovat ristiriitaiset. Aurinko pääsee nyt paistamaan eri tavalla ja valoisuus lisääntyy, mutta mitä tapahtuu oraville, kauriille, linnuille....? Satumetsä muuttuu hakkuualueeksi ja pian se on "rumaa", kantoa ja heinää täynnä. Vadelmia varmaan on pian paljon, mutta kaunis metsä häviää ja eläimet sen mukana siirtyvät jonnekin muualle. Onneksi täällä vielä tätä metsää riittää, mutta kaihoisa olo on silti. Elämä on. Taas kerran.

Mutta nyt luovutan. Saunan ihanat löylyt tainnuttivat miut lenkin jälkeen ja on mukava ryömiä kohta peiton alle. Huomenna on jo maaliskuu. Se tuo hyvän mielen ja sen myötä toivotan kaikille hyvää yötä ja mukavaa alkavaa viikkoa.

SeriL

PS. Kohta se kevätaurinko alkaa häikäistä, kuten Muskaakin joskus muinoin tässä kuvassa :D

Ihanaa Ystävänpäivää!

Laiskamato on iskenyt. Ei ole innostanut kirjoitella, olen vain käynyt ihastelemassa muiden juttuja. On kyllä ollut vähän touhuakin, mutta pääasiassa on laiskottanut. Käväisin viime viikonloppuna Imatralla äidin luona ja moikkaamassa kummi-tyttöä. Kyllä oli ihanaa ja rentouttavaa. Äidin ruokapöytä notkui taas herkkuja. Lauantaina vietimme ihanan illan Päivin luona, hänen sisko ja velikin tulivat mukaan. He ovat olleet miulle aina ne puuttuvat sisarukset. Kiitos ystävät :D ja terkkuja!

Kuva on muuten kukkakimpusta, jonka Veka lähetti miulle töihin eräs ystävänpäivä, joka sattui työpäivälle... Ihana yllätys :)

Eilen oltiin soittamassa karaokea eräissä häissä. Ilta alkoi meidän osalta klo 19 ja päättyi puolilta öin. Kaunis morsiuspari oli onnellinen illan annista ja kaikki menikin hienosti. Ilta oli mukava ja lennokas ja kaikilla oli tiettävästi tosi hauskaa. Väsyneinä mutta onnellisina tulimme kotiin yhden aikoihin yöllä. Aamulla oli mukavaa lojua sängyssä, kun ei ollut mikään kiire mihinkään. En ole yleensä sellainen, vaan ennemmin aamuvirkku, mutta nyt se tuntui ihanalta.

Olen jo käynyt ihastelemassa kaikkia ihania siemenpusseja ja kukkia ja ajatellut paljon kevättä ja kesää. Toivoisin sen tänä vuonna olevan vähemmän "sumuinen" kuin vuosi sitten. Surutyötä joutuu tekemään joka päivä, mutta se ei enää ole niin rankkaa. Toki vuoden takaiset tapahtumat alkavat taas olla mielessä koska ajankohdista alkaa pian olla se vuosi... Kuitenkin alkaa jotenkin ymmärtämään tätä elämän kulkua ja sen merkitystä. Näinhän sen kuuluu mennäkin ja on aina mennyt, mutta olen säästynyt pitkään näiltä onnettomilta tilanteilta. Kun ne sitten rymistävät niskaan yhtenä ryöppynä, meinaa ymmärrys loppua kokonaan. Kuitenkin nyt jo silmissäni orastaa uusi kevät, vihreitä versoja ja taimia, hiirenkorvia... Lunta on vielä paljon ja talvi täyttä todellisuutta, mutta silti...

Nää kuvat on miun nykyisestä askarteluhuoneesta, ennenkuin kaikki tavarat valtasivat sen. Kuvat otettiin melko pian silloisen rempan jälkeen ja sisään oli tuotu vasta osa tavaroista. Toki kaikkea oli silloin paljon vähemmän ja toivonkin näkeväni kyseisen huoneen vielä tämmöisenä, kun tallin huone valmistuu. Sekään ei nyt ole edistynyt yhtään, mutta kyllä tämä innostus taas tästä... Pienen lipaston olen ostanut tuon näköisenä Riikalta ja isomman huusin netistä ja Veka kunnosti sen miulle. Se oli vihreä ennen... Nyt se kätkee paljon kaikkea sisäänsä ja on todella hyvä säilytyspaikka askartelukamoille.

Seinä ei ole oikeasti hirsiseinä vaan se on tapetoitu tuommoiseksi. Tapetti laitettiin vielä todentuntuisuutta lisäämään vaakaan ja siitä tulikin tosi upea.

Lopuksi vielä Bono-Bonskunen. Oikein hyvää ystistä toivotellen,

SeriL

Hell jeah, it's helmikuu!

Hello helmikuu! Vaikka tammikuu kuluikin melko nopeasti, ehdin jo alkaa ikävöidä helmikuuta. Se on lyhyt kuukausi ja sitten onkin jo maaliskuu. Kyllähän tämä ajankulku hieman pelottaakin... Mihin kaikki aika katoaa? Se valuu kuin vesi sormiemme välistä ja jättää uurteita kämmeniin. Sitä ei voi pysäyttää eikä sitä saa takaisin. On vain mentävä virran mukana ja otettava siitä irti kaikki mahdollinen. Huomenna olet päivän eilistä vanhempi ja kokeneempi, eikä sitä pitäisi surra. Joskus se silti laittaa miettimään... Mutta kyllä toi naapurin Massey Ferguson on sitten nostalginen... Vähän liian uusi linko vain perässä...

Amaryllis on vielä vähän liiankin upeana. Siinä on kuusi kukkaa ja se kukkii toistamiseen... Tajuaako se ollenkaan, että jouluun on vielä pitkä aika? hih...
Ja nämä jääkukatkin ovat jotenkin niin herkkiä - aina ja aina vaan...

Olen istunut pöydän ääressä iltoja ja askarrellut kortteja ystävänpäivää varten. Vintage on lumonnut minut ja ihastelen kaikenlaisia vanhoja kuvia. Ostin siirrettävää tulostuspaperiakin ja aion silitellä tyynyliinoihin nostalgisia kuvia. Aika on mennyt keittiönpöydän ääressä liimaten ja leikaten, kiroten ja ihastellen. Välillä ulos lenkille tai lumitöihin ja taas korttien pariin. Olen nauttinut, siis todella nauttinut. Laitan kuvia korteista loppuun.

Sunnuntaina sattui pieni "onnettomuuskin". Tein maukasta keittoa ruoaksi aamupäivällä ja ajattelin heittää kunnon kävelylenkin kevyessä lumisateessa. Olisi kiva sitten tulla lenkin jälkeen maistelemaan keittoa ja lämmittämään sisuksia ulkoilman jäljiltä. Lähdin matkaan iloisena tarmokkuudestani ja ihastelin samalla taas luontoa. Sitten mietin hakisinko naapurin Aatulaisen mukaani (labbis), kun huomasinkin, että Aatulainen tassutteli emäntineen ja isäntineen minua vastaan. En uskaltanut sanoa mitään, koska koira alkoi kiskoa emäntäänsä minua kohti ja tie oli aika liukas. No, koira oli päättänyt tulla miun luo ja tulikin sitten vauhdilla... Kumarruin ikäänkuin vähän pysäyttämään sen vauhtia, kun se päättikin hypätä pussaamaan minua ja kopsis.... Koiran märkä nenä osui suoraan suuhuni ja huuli jäi hampaiden ja koiran kirsun väliin ja se sattui sitten niin pirusti... Hetken näkyi melkein tähtiä ja sitten samassa purskahti veri valkoiselle lumelle ja se tuli kuin suihkuten... Kaapaisin äkkiä lunta kouraani ja painoin turpoavaa huultani kylmään lumeen. Isäntäväki säikähti ja koirakin jotenkin hätääntyi, mutta minua nauratti kun syljin punaista lunta suustani. Vuoto lakkasi äkkiä, mutta oli kiva palata kotiin huuli turvoksissa. Vekaa hymyilytti, kun kerroin tapahtuneesta. Totesi vain, ettei vain olisi ollut joku kiihkeä kanssakulkija... Just joo ja niitähän tuolla korvessa riittää :D Onneksi oli keittoruokaa...

Nyt korjaan askartelut pois, johan ne siinä viikon lojuivatkin. Odotan niin sitä huoneen valmistumista...

Leppoisaa helmikuun alkua,

SeriL