"...näin sydämeeni joulun teen..."

Neljäs ja samalla tämän vuoden viimeinen adventtisunnuntai toi kotiimme ihania tuoksuja. Laitoin eilen loppuja joulukoristeita paikoilleen ja tänään sytytin jo aamusta kynttilöitä palamaan. Eräänlainen haikeus valtasi taas mielen, kun sytytin neljästä kynttilästä viimeisenkin. Se aika kuluu niin kovin pian - en halusisi sitä juuri nyt...

Uunista tulivat joulutortut sekä nämä hauskat piparit joita on aina niin mukava tehdä... En niin välitä syödä niitä, mutta ne tuovat hyvän mielen kun niitä katselee. Ja se tuoksu - ah, niin todella jouluinen :)

Luonto näytti eilisaamuna tältä. Luulin heränneeni johonkin satumaahan, kun päivä alkoi pikkuhiljaa valjeta. Nousin niin varhain, että oli vielä täysin pimeää, mutta pian valkenemisen alettua tartuin kameraan. Pakkanen oli laskenut -25:stä -16:a asteeseen ja puut olivat kuin sokeroidut. Kun ulkona käveli, kuulosti kuin olisi astunut lasinsirujen päälle. Aurinko kurkisteli taivaanrannasta ja ilahdutti hetken säteillään. Kyllä Suomen luonto voi sitten olla kaunis :)Samaan aikaan sisällä kukkii tulilatva. Se on hento, mutta niin kovin kaunis ja elinvoimainen. Jotenkin se on kuin se olisi hieman eksyksissä... Mitä ovat nuo suuret valkoiset kukat ja kaikki tuo kynttilöiden valo ja lämpö... Missä minä oikein olen?

Ne ovat Amarylliksia, ystäväiseni. Valkoisia suuria jouluntuojia, jotka kurottavat valtavia kukkiaan kohti taivasta. Kauniita ja mahtavia, kuten sinäkin tavallasi.


Luonto oli tehnyt yöllä taikojaan. Maalaillut kuvioitaan lasisiin pintoihin. Porokin oli saanut kuuraparran ja taisi olla hieman ylpeä. Kai se joulupukkia lähtee siitä auttelemaan, kun silmä välttää... Ihmiset menevät sisätiloihin omiin puuhiinsa ja poro katoaa... Jää vain pieni tuulenvire, joka sekin jää meiltä huomaamatta...
Tämä viekas laiheliini tietää paljon enemmän kuin antaa ymmärtää. Loihdin sen heinäseipään päästä. Se ei ilmeisemmin oikein pidä kameroista - ilme kertoo sen...

Tänään on satanut lunta ja tuullut kovaa. Kaikki se eilinen kauneus on kadonnut, puut ovat melko paljaat jälleen. Lasilyhdyssä silti valo pysyy, vaikka ulkona tuulee ja tuiskuaa edelleen.
Tämä puolestaan on kotimme tuoreita tulokkaita. Saanko esitellä, Nora-Daisy, lumenvalkoisessa mekossaan ja 3km helminauhaa kaulallaan... Hih... Mallinukke siis muutti meille ja puin sille oman hameeni. Ihana ystäväni Noora-Norppiainen oli mukanani ja ei onnekseni yllättynyt yhtään, kun kaappasin nuken kainalooni ja marssin kassalle. Kassalla ollut nuori poika kyllä hymyili kainosti, kun kuiskasin nukelle maksettuani, että "Hei kuule beibe, mennäänkö meille vai teille?" Noora naureskeli, mutta on jo niin tottunut "pimahteluihini"... Huusi vain meille, että eiköhän mennä jo. Ja Nooran mukaan nimikin... En tiedä vain mistä Daisy tuli... :DDD

Tämä on ystäväiset viimeinen raapustelu ennen joulua. Kun nyt hiljennyn ja pääsen nauttimaan ensiksikin alkaneesta lomastani ja toiseksi ihanasta joulunajasta, aion tehdä sen täysin rinnoin. Mielen valtaa valmiiksi pieni pelkokin tulevasta joulusta. Äiti tulee meille tiistaina ja teemme valmistelut yhdessä. Laitamme ruokaa, siivoilemme ehkä hieman ja kyläilemmekin vähän. Kun sitten aattona joulusaunan jälkeen istahdamme jouluaterialle, tulee yksi paikka olemaan tyhjä. Ensimmäinen joulu ilman isää. Kaikki tämä on tietysti läpi käytävä, mutta se pelottaa hieman. Ensimmäinen joulu myös ilman koiria...

Katson menneeseen vuoteen joka ilta nukkumaan käydessä. Jotenkin tämä aika herkistää jo muutenkin ja olen huomannut olevani iloinen aivan uusista asioista. Ennen moni niistä jäi varjoon ja tavanomainen hulina ja hälinä veivät kaiken huomion. Nyt huomaan asioita eri valossa ja olen onnellinenkin siitä, miten tämä vuosi on minua muokannut. Paljon se on vaatinut ja vienyt, jotain se on antanut tilallekin. Voimia on tarvittu ja menetetty, paljon on silti aikaan saatu. Pihassamme komeilee nyt lämmin autotalli, mökilläkin asiat ovat edistyneet kivasti ja työtä on riittänyt. Tosin tärkeintä on, että olemme saaneet olla terveitä ja rakkautta on riittänyt. Vaikka talvi on kaikin tavoin raastavaa aikaa, kun ei niin pääse toteuttamaan itseään, kuin tarve olisi, niin yhdessä on pysytty ja pimeät ja kylmät ajat kahdestaan selvitty. Ja silti molemmat jaksavat huomioida toisiaan - halaus, katse, sana, suukko jne. tekevät elämästä yhdessäelämisen arvoista...

Ettei tää menis nyt ihan vuodatukseksi, niin kiitän teitä kaikkia kommenteistanne ja vierailuistanne täällä Viitametsässä. Ennen kaikkea haluan nyt toivottaa oikein ihanaa ja rauhaisaa Joulua. Nauttikaa ajasta ja toisistanne, hyvästä ruoasta ja juomista, mahdollisista lahjoistanne ja kaikesta muustakin ihanasta. Miun Vekalta saama joululahja on jo "avattu"... Se on tuolla tallissa, se on punainen, amerikkalainen, siinä on neljä pyörää ja se hyrisee, kun avaimesta kääntää... Auton vaihto oli jo pitkään ollut ajankohtainen, mutta nyt se vihdoin tapahtui. En kuulemma muuta lahjaa saakaan, enkä kyllä haluakaan. Paras lahja on saada viettää joulu rakkaiden parissa. Jos joskus olisi mahdollista, haluaisin oikein suuren joulujuhlan, kaikki sukulaiset ja ystävät yhteen :) Taidan laittaa sen toivelistalle! Palataan joulun jälkeen jälleen,

Love ya all,

SeriL