keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

"...valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen..."

Pikaisia kuulumisia... Illasta menee aika muiden ihmisten juttujen ihastelemiseen täällä blogissa, ettei tahdo enää jäädä aikaa omiin...hih :D Mutta se ei haittaa, koska olen monien ihanien blogien lukijana ja nautin jokaisesta. Eilen oli pakko kuvata kaunista taivasta valkoisine hattaroineen. Tuli olo, että kesä on ihan kohta ovella. Linnut visertävät eikä itsekään oikein tahdo pysyä hiljaa, kun tekisi niin mieli yhtyä niiden iloiseen lauluun. Meidän oli tarkoitus kaataa muutama pihapuu, mutta eihän se enää onnistu, kun niissä on pesiä, joissa pienet linnut kasvattavat perheitään... Myöhemmin siis.
Pilvet ovat kuin jonossa matkalla mailleen pimenevän illan tieltä. Aurinko paistaa nyt todellakin pitkään pihaan, kun metsä kaadettiin tien vierestä. Ennen se painui metsän taa jo neljän, viiden aikaan ja nämä kuvat ovat kuitenkin aika paljon myöhemmin kuvattuja...

Siitä se kaatui, metsä. Tilalla on aukko joka aiheuttaa vieläkin vähän ristiriitaisia tunteita. Mutta pian siihen tottuu, toivottavasti. Haukka pesii jossain tuolla eikä sen pesä ilmeisesti mennyt, koska se kaartelee iltaisin taivaalla ja huutelee pitkään... Laskeutuu sitten vieden aina nokassaan jotain. Huuhkaja on myös ilmestynyt metsikön reunalle tähystelemään ja tappoi vielä viimeisten lumien aikaan pihatiemme päähän fasaanin. Toisen kuolema luonnossa on toisen elämä. Niin se menee.

Tämän korin väsäsin työkaverille pahvilaatikosta ja paperinarusta. Vähän koristetta pintaan ja valmista tuli. Itselläni näissä pidän esim. harjoja ja kampoja, rasvatuubeja jne...

Yksi tilauksesta tehty äitienpäiväkortti...
Sekä myös tilattu kortti poikavauvalle...

Me emme juhlista tänä vuonna vappua vaan Vappua ja Juhaa. Meillä on lauantaina 50+50 bileet ja sen myötä on hommaa tässä viime aikoina ollutkin... Tiedossa on vähän ylläriä meidän taholta sankareille ja siitä sitten myöhemmin.

Seuraavien kuvien myötä toivotan hauskaa vappua kaikille. Kuvissa on "teräsmummi" Seija-ystäväni (ikää kuuskyt ja kuus...??!!) shoppailureissulla miun kanssa... Näin tervettä meininkiä! Tähän olisi ehkä itsekin pyrittävä!!! Seija osallistuu myös juhliin, toivottavasti ei kuitenkaan näissä "vetimissä" tai sitten joo... Nähtäväksi jää!

3 kommenttia:

  1. Terrrve kaveri.
    Miul hyppeli tänään "timangit" pitkin ja poikin. Ihana tuo kori ja upeita kortteja. Ja nuo kuvat Seijasta...:D

    VastaaPoista
  2. :D :D
    Hauskaa vappua vaan sinne JOO!!!

    T:Riikka ja Oona ja Aada

    Ja kiitos viimeisimmistä lahjoista tytöille!

    VastaaPoista
  3. Uskomattoman hienoja nuo pilvet, en ole koskaan nähnyt vastaavaa :)

    Iloista wapun odotusta!

    VastaaPoista