sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Ihanuuskaappi ja vähän muutakin

Mihin kummaan tämä aika oikein katoaa? Mennään marraskuun puolta väliä ja tuntuu kuin ihan äsken olisin vielä kerännyt marjoja pensaista tai kastellut ulkokukkia. Mutta odotan silti talvea. Saatan olla ehkä omituinen mutta talvessa on omat puolensa. En toki pidä kovista pakkasista. Se rajoittaa liikkumista ja aiheuttaa lisätöitä sisällä. Mieluisia sellaisia kylläkin. Nimittäin tulipesien lämmitystä. Mikään ei voita tunnetta, kun puut paukkuvat ja ritisevät takassa tai leivinuunissa. Savunhaju leijuu hentona ilmassa, kun avaat luukun. Tulta on rauhoittavaa katsella. Samalla valmistuvat myös sapuskat tai leipomiset. Muistan, kun teimme muuttoa tähän taloon. Toimme tänne jo etukäteen tavaroita vaikka emme olleet allekirjoittaneet virallista kauppakirjaa vielä. Olimme tehneet esisopimuksen ja luotimme siihen. Talo oli jo tyhjä, joten saimme avaimet ja samalla kun toimme tavaroita lämmitimme taloa. Olohuoneessa oli vain terassin tuoleja ja istuimme niillä ja paistoimme takassa makkaraa. Oli helmikuu ja ulkona oli paljon lunta. Olo oli hassu, kun katsoin ikkunasta ulos - näin valkoista peltoa, metsän rauhaa ja sisällä sinisiä terassin tuoleja paljaalla lattialla eikä mitään muuta. Sisällä oli lämmin ja siellä tuoksui takka ja makkara. Ajattelin, että tästä talosta taitaa olla kovalla vauhdilla tulossa meidän koti. Kun nyt istun tässä samassa olohuoneessa, en osaa enää kuvitella niitä tuoleja tuohon lattialle takan eteen riviin... Paljon on aikaa kulunut ja paljon on myös muuttunut. Silti tunne on sama - tämä on meidän oma koti.

Nämä kaksi ihanaa häivytettyä kuvaa ovat by Raili. Kuvat ovat meiltä ralliviikonlopulta. Ne hurmasivat miut täysin.Sininenhetki ulkona välittyy sisään asti ja tekee olon harmoniseksi. Ilta oli silloin aika viileä ja oli ihan ihanaa istuskella sisällä eikä tarvinnut ulkona enää palella.Tässä jotain viimeisempiä juttuja... Tämä ihana valkoinen kynttilätalo vei sydämeni ja se lähti mukaani Lahdesta, kun kävimme Marikan ja Jaken luona toissa perjantaina. Veka otti kaivinkoneen sinne Herralaan matkaan ja kaivoi esiin vuotavan vesiputken ja me oltiin Marikan kanssa sillä aikaa Lahdessa shoppailemassa. Kätevää =) Kauniissa lasipurkeissa on kynttilät.Tämä kynttelikkö roikkui aikaisemmin ruokapöydän yllä, mutta nyt vihdoin saimme viriteltyä siihen oikean lampun. Valopisteet ovat toistaiseksi vähän hassuissa paikoissa keittiön katossa, eikä pöydän yllä ole yhtään. Vedettiin piuha katon pintaa pitkin yhdestä pisteestä ja ripustettiin valaisin pöydän ylle. Kun joskus teemme keittiörempan, asia korjataan. Kynttelikön siirsin olohuoneen ikkunoiden väliin ja ripustin siihen vielä valkoiset Seijalta saamani valot. Se on karkki.Tässä kynttilöiden luomaa tunnelmaa olohuoneen pöydältä.Tunnelmia keittiön ihanuuskaapin kätköistä...

En ole vielä laittanut lupaamiani kuvia wc:stä enkä lopuista kirppislöydöistä. Täytynee muistaa kuvata ne ja laittaa näytille. Nyt oli taas hulinaa, kun eilen talon täytti iloinen naisporukka joka koostui vain ja ainoastaan työystävistä. Leidit saapuivat klo 15 ja hetken päästä istuttiin ruokapöytään. Nautittiin safkat ja juustokakkukahvit ja myös vähän juomia kukin oman makunsa mukaan. Vekalla oli onneksi yksi miespuolinen kaveri maisemissa, joten herrat viihtyivät yllättävän hyvin autotallin ja karaoken parissa. Talli veti myös meitä lauleskelemaan eivätkä miehet siitä olleet moksiskaan. Illan tarkoituksena oli askarrella porukalla joulukortteja ja niinpä istuimme pöydän ääreen ja tuumasta toimeen. Osa porukasta irtisanoutui tehtävästä (ehkä parempi niin :)) mutta muut saivat aikaiseksi ihania luomuksia. Tarkoitus oli mennä vielä saunaankin, mutta laulu vei meidät mukanaan ja vain miehet pääsivät sinne asti. Osa porukasta myös yöpyi ja lämmitimme saunan aamulla uudelleen. Kivaa oli - kiitos vain tyttäret. Otetaan uusiksi aina kun korttiaskartelu tulee aiheelliseksi... Ystävänpäivä, pääsiäinen... Hih, hyvää syy myös juhlia vähän :)

Mutta nyt huilimaan. Oli hieman siivoiltavaa ja kaikenlaista väsäilyä, kuten aina hulinoiden jälkeen. Nyt on taas kaikki ennallaan ja voi rauhassa istahtaa tv:n ääreen. Paljon onnea muuten Kipalle Hyrylään! Next year, babe, we shall PARTY :)

Tunnelmallista loppuiltaa ja alkavaa viikkoa,

SeriL

4 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmakuvia olohuoneestanne!
    Sinulla on toinen toistaan suloisempia aarteita. Teillä kuulostaa olleen mukava
    tyttöjenilta:)
    Hyvää alkanutta viikkoa,
    Riitta

    VastaaPoista
  2. Kukkuu, tää on testi...
    T.miä

    VastaaPoista
  3. Itkin ja nauroin kun illalla lueskelin tätä tekstiä mut ihana kirjotus kuvat ja kortit.
    Kiitos onnitteluista.
    T:Kipa Hyrylästä.

    VastaaPoista