sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Kevätväsymystä havaittavissa


Vaati taas yllättävän paljon voimia hiipiä tähän koneen ääreen ja saada sormet toimimaan näppäimillä. Olisin halunnut jo useana päivänä kertoa kaikkea päivien varsilta, mutta töiden jälkeen ei ole jaksanutkaan. Viikonloppuisinkaan ei ole viitsinyt kaivaa läppäriä esille, vaikka monesti se on mielessä ollut. Nyt päätin jaksaa ja tässä ollaan.

Tänään ulko-ovella vastaani tulvahti ensimmäisen kerran sellainen kevään tuoksu. Se on kosteaa ilmaa, vetistyvän lumen tuoksua ja sumua. Ilma on kuin saavillinen höyryävää, hieman jo jäähtynyttä löylyvettä. Lumi on todella märkää ja jo aavistuksen vanhaa ja likaista. Kosteus on saanut lumen lässähtämään valtaviksi massoiksi ja sen hentoinen pöllyävyys on poissa. Pakkaslumi on muuttunut - öö, möykyiksi. Enää se ei pöllyä, se vain litistyy ja litistyy ja sulaa pikkuhiljaa pois. Joskus... ehkä.

Kuvassa on miun pienen pieni "baarikassi". Paikallisessa kuppilassa eräs tutuksi tullut ihminen on tosi ihastunut laukkuuni ja se piti ihan kuvata. Useaan kertaan vielä. Sain kuvan sähköpostiini yllättäen viime lauantaina. Mukava juttu, laittoi hymyilemään :)
Olin lauantaina taas askartelemassa. Rautalangasta syntyi kivoja koristeita. Sudenkorentoja, sydämiä, pupuja, perhosia, kransseja, kukkia... En ole ehtinyt kuvata niitä vielä. Olisi kiva tehdä monta sudenkorentoa tai perhosta ja kiinnittää ne valonauhaan ja ripustaa vaikka terassille. Ja lisäksi sekosin leimasimiin, vaikka olin vannonut itselleni, etten niin tee. Pitäydyn tässä kaikessa mitä nyt jo on, enkä alakaan hankkimaan mitään leimasimia. Toisin kävi. Kunhan pääsen kokeilemaan niitä, niin voi olla, että leimailu vie mennessään...:)


Monilla ihmisillä on ollut "lumivyöryjä" pihoissaan, kun lumet ovat joko pudonneet itsestään katoilta tai sitten ne on pudotettu, kuten meillä nyt. Keittiön ikkunasta ei oikein näe mitään. Pihakeinu, joka syksyllä siirrettiin ikkunan alle seinustan suojiin, on nyt lumen peitossa. Terassin ovistakaan ei enää pääse ulos ja lumikasa on kaiteen kohdalla. On mahdotonta pöllytellä esim. vuodevaatteita kaiteen ulkopuolella... Juha tuli Vekan avuksi perjantaina ja lähti eilisiltana kotiin. Talon katto sekä puuliiteri ovat nyt vapaita valtavista massoista, mutta autotallin katolle miehet eivät menneet. Katto on sen verran jyrkkä, että lumi tulee kyllä alas itsekseen. Eikä siellä olisi ollutkaan turvallista. Kaivinkone joutui töihin, kun miehet siirtelivät kasat pois etupihalta. Ulko-oven edessä oli varmaan 1,5 metrin muuri. Terassin valokate kärsi melkoisia vahinkoja, mutta siinä oli reikiä pari jo ennestäänkin. Nyt se kyllä joudutaan keväällä tai kesällä uusimaan kokonaan. Se vähän harmittaa. Vesi sataa nyt terassille, mutta toivottavasti ei kauan. Toki jäihän katolle vielä sulamista... :/


Olin lenkillä ja orava viihdytti minua puusta. Siksi osoittelen kuvassa puunlatvaan. Se vei käpyjä edestakaisin ja säksätti. Sitä en saanut kuvaan, koska vauhti oli niin kova. Muska inhosi oravia. Se meinasi kerran äidin luona syöksyä keittiön ikkunasta ulos, kun orava hyppeli ikkunan takana ja Muska otti vauhtia ja ryntäsi keittiönpöydälle lyöden pään ikkunaan. Äiti asuu kerrostalossa ekassa kerroksessa, eli pudotus ei olisi ollut korkea mutta pahaa jälkeä muuten olisi tullut. Onneksi se ei ollut vielä täysikasvuinen eikä massaa ollut niin paljon, läpihän se muuten olisi mennyt. Se säikähti, mutta niin kaikki muutkin, orava mukaanlukien. Jälkikäteen asia huvitti ja Muska oppi jotain, murisi ja haukkui niitä sen jälkeen vain lattialta. Mutta kotona se ajoi kaikki oravat puuhun ja yritti päästä itse perässä. Se kipusi vauhtia ottaen pitkälle runkoa pitkin ja mätkähti maahan. Kun se ei päässyt puuhun, se päätti kaataa puun. Se rouhaisi kuusen kuorta vahvoilla leuoillaan ja samalla piti sellaista ihmeellistä "Rottweiler-örinää ja -ulinaa", kuten sitä kutsuin. Kai se olisi jäänyt sitä kaatamaan, jollen olisi komentanut sitä lopettamaan. Kuusimetsä oli aika paha paikka, kun oravia oli niin paljon. Vanhemmiten Muskan viha vähän laantui, kun se tajusi, ettei voinut asialle mitään.


Kuusikko on luonut ihanat ulkoilumaastot miulle ja koirille. Nyt niiden poismenon jälkeen kesti kauan ennenkuin menin metsään uudelleen. Se on ollut kuin satumetsä. Sammalta ja suuria kuusia - ikimetsää. Kuitenkin kuusikko on varjostanut pihaamme pahasti ja kesäaurinko painuu sen taakse aina liian aikaisin. Naapuri kylpee auringossa, kun meidän piha on jo pimeä. Toivoimme aina salaa, että tulisi sellainen myrsky, joka kaataisi kaikki suuret puut. Nyt se "myrsky" sitten tulee. Tosin metsäkoneen muodossa. Kuulin, että yksi naapureistamme on ostanut metsät ja aikoo kaataa ne. Puusto on todella vanhaa ja jo osaksi myös niin huonokuntoista, että kaato on vähän pakollinen. Tunteeni ovat ristiriitaiset. Aurinko pääsee nyt paistamaan eri tavalla ja valoisuus lisääntyy, mutta mitä tapahtuu oraville, kauriille, linnuille....? Satumetsä muuttuu hakkuualueeksi ja pian se on "rumaa", kantoa ja heinää täynnä. Vadelmia varmaan on pian paljon, mutta kaunis metsä häviää ja eläimet sen mukana siirtyvät jonnekin muualle. Onneksi täällä vielä tätä metsää riittää, mutta kaihoisa olo on silti. Elämä on. Taas kerran.


Mutta nyt luovutan. Saunan ihanat löylyt tainnuttivat miut lenkin jälkeen ja on mukava ryömiä kohta peiton alle. Huomenna on jo maaliskuu. Se tuo hyvän mielen ja sen myötä toivotan kaikille hyvää yötä ja mukavaa alkavaa viikkoa.




SeriL

PS. Kohta se kevätaurinko alkaa häikäistä, kuten Muskaakin joskus muinoin tässä kuvassa :D

4 kommenttia:

  1. Tervehdys kaveri;
    Söpö baarikassi :) hetken aikaa tuljotin kuvaa ja ihmettelin, että mitä Seri on nyt askarrellut, sitten huomasin drinksulasit sun muut...
    Meillä kanssa on lumet tulleet katoilta alas, eilen illalla myöhään hallin ovien eteen ja lumitöitähän se tiesi tälle päivälle. Ei ole vielä lumiestettä, eihän sellaista osannut heti ensimmäiseksi talveksi laittaa, kun ei luntakaan ole ollut aikoihin.
    Mukavaa maaliskuuta, enää 16 päivää...

    VastaaPoista
  2. Lunta on niin hirveesti, meilläkin tuli lumet eilen katolta alas kamalalla jytinällä ja nyt on tosiaankin seinustoilla valtavat lumikasat.
    Mukavaa alkavaa maaliskuuta:-))

    VastaaPoista
  3. Soma kassi! Juu, nyt tuntuu, että tämä lumi saa jo riittää tältä talvelta:) Pirteää alkanutta maaliskuuta, kyllä se kevät vielä kohisten tulee.

    VastaaPoista
  4. Tulin vastavierailulle! :) Voi miten pirteä kassi! Ihailen aina, kuinka toiset käyttävät värejä, itse kun olen tällainen musta-valko-harmaa-ruskea...

    Ja voi mitä koiruuksia, hurmaavia!

    VastaaPoista